Joulupukin tarinat 2013

 

Joulupukki on luvannut kirjoittaa pienen tarinan joulukuun jokaisena päivänä, ensimmäisestä päivästä aina jouluaattoon asti.

Korvatunturin tarinoita, niin kuin Joulupukki ne muistaa.

————————————————————————————-

—————————————————————————–

Vieritä sivua niin voit lukea aikaisemmat tarinat.

Sunnuntaina 1. päivä Joulukuuta 2013

Hu Huuu !!! Hu Huu !! Onkos siellä verkoilla ketään, kun mitään ei kuulu eikä näy ? Täällä kirjoittaa nyt poikkeuksellisesti Saunakallion Saunanlaudealustonttu. Voitte kutsua lyhyesti vain Saunatontuksi. Kylläpä tonttua jännittää. Älkää kuitenkaan peljästykö tästä, että missähän se Joulupukki on , kun ei kirjoita. Ei hätiä mitiä, tai siis ei kuitenkaan paljon, tai toivotaan, että mitään vakavampaa ei ole tapahtunut. Asiasta ei ole ainakaan vielä täyttä selvyyttä. Minua , Saunatonttua vain pyydettiin Korvatunturilta käsin ihan muina tonttuina vaan olemaan yhteydessä Saunakallion lapsiin ja lapsenmielisiin. Sanottiin, että nettiin, se on englantia, mikä tarkoittaa sanakirjan mukaan verkko, pitää kirjoittaa, ja olla, kuin mitään kummaa ei olisi. Hain sitten Mökkitontulta tuolta Rämpimänsuonsyrjänperältä puiliiterinsä takaseinältä vanhan kalaverkon, ja toin sen tänne. Siihen sitten kun yritin kirjoitella, niin huonostihan se kävi. Koettakaapahan itse, vaikka iskän kalaverkkoon. Mutta…. nyt sitten pääsi ihan unohtumaan tuo asian vakavuus, että mitäs sekaannusta siellä Korvatunturilla oikein on. Unohtui tässä jännityksessä niin kunnolla, että, jos huomiseksi tulee mieleen, toivottavasti.

Maanantaina 2. päivä Joulukuuta 2013

Huomenta vaan maanantaiaamuun. Kyllä eilinen oli kaikkien päivien päivä Saunatontun elämässä. Koko yö meni murehtimiseen, että kun tuli ilmi, että Joulupukki on kadoksissa tai häviksissä. Niin miten Jouluna sitten selvitään. Korvatunturilta oli tullut tieto, että Joulumuori oli oikein äreällä päällä, tietysti Joulupukin temppuilun takia, niin kuin Muori sen sanoiksi muotoili. Oli Muori pölläyttänyt aamupuuroon oikein tuhdisti suolaa, ja sen jälkeen tietysti kaikilla tontuilla ja poroilla kauhea jano. Sitten aamuyöstä Saunatontun väsymykseltään haukoitellessaan, häneltä lipsahtivat leukaperät sijoiltaan, vanhat ja kuluneet kun jo olivat. No ! Illalla sitten Joulupukki oli yhtäkkiä yllättäen tepastellut ihan muina pukkeina Saunakallion puistossa, ja jutellut lasten kanssa, kuin ei mitään olisi. Voi helpotuksen helpotus. Kyllä Saunatonttu on nyt yläkuloinen.

Huomisiin.

Tiistaina 3. päivä Joulukuuta 2013

Maanantai iltana tuli ilmoitus oikein valtakunnan televisiouutisissa vakavalla ilmeellä luettuna, että oli tapahtunut kummallinen luonnonilmiö, että Kairijoen yläjuoksu, Korvatunturin juurella, oli yhtäkkiä kokonaan kuivunut. No Saunatonttuhan heti aavisti, että sinnehän ensimmäiseksi tontut ja porot kiiruhtaneet janoansa sammuttamaan sen suolaisen puuron hotkittuaan. Mutta ei etelän tosikko ihminen tällaista osannut selittää. Joulupukki sitten lähti hiljalleen palailemaan Korvatunturille päin, vaikkakin kai Samperin Savotan kautta jalkojansa linimenteillä hoidattamaan. Tunturissa kuitenkin häntä paljot työt näin Joulun alla odottivat. Lupasi kirjoitella taas asioitaan tänne kummalliseen Saunakallion tupayhdistyksen kalaverkkopostilaatikkoon, jos muistaa. Saapa nähdä millaisen vastaanoton hän Joulumuorilta saa, olihan viipynyt reissullaan jo alkukesästä lähtien. Nyt vähän Saunatonttua jännittää.

Huomisiin

Keskiviikko 4. päivä Joulukuuta 2013

Täällä kirjoittaa nyt OIKEIN JOULUPUKKI. Terveisiä Korvatunturilta sinne Saunakallioon. Pukki on ollut jonkin aikaa reissussa tarkastusmatkoilla eri tonttukunnissa ja kävi myös sunnuntaina Saunakalliossa tonttuja puhuttamassa. Etteivät siis tontut aivan luule, että voivat ihan kuin pellossa elää.
Tontuilta taasen Joulupukki kuuli monenmoisia asioita, miten Saunakalliossa eletään ja mitä siellä tapahtuu. Nuo tarkastusmatkat kestivät muutaman kuukauden, ja siksi Pukin palatessa Joulumuorikin piti jonkin aikaa mykkäkoulua, ennen kuin taasen lauhtui mieleltään. Puuron oli kuitenkin keittänyt erityisen kuumaksi. Porokoira Jekku oli kuulemma lymyillyt pitkän aikaa tuvan ovisuun penkin alla aivan hissukseen, koska huomasi Muorin olevan erityisen äreissään. Saunakalliossa aikoinaan asustaessaan oli Jekku Porokoira vuosien aikaan vanhentunut, harmaantunut ja hidastunut liikkeissään, niin kuin etelässä eläessä kaikille tapahtuu. Mutta Korvatunturille muuttaessaan se varsin oli piristynyt ja nuorentunut. Korvatunturilla ikä ja vuodet eivät tunnu missään. Tontuille tukka ja parta, ja koiralle karvat vain kasvavat, mutta ikä ei paina yhtikääs. Siksi Joulupukillekaan ei ole enää selvää, kuinka vanha kukin tonttu on. Sen voi vain aavistaa punaisen villapaidan kulumisesta.

Huomisiin

Torstai 5. päivä Joulukuuta 2013

Jo on taas aikoja eletty. Ei tee Pukille yhtään mieli laulaa joululauluja. Taaskin vuosi Joulupukki saa tontuilta tietoa, että koululaiset mennä viipottavat koulumatkoillaan aamu- tai iltapimeällä ilman heijastinta. Sitten vielä koko kadun leveydeltä tai jos kadun sivussa, niin sitten kumminkin väärää puolta. Samoin polkupyöräilijöillä ei ole ollenkaan valolaitteita, tai ne eivät ole päällä. Kypärän käyttö eka- ja tokaluokkalaisilla onnistuu kuitenkin melko hyvin. Vanhemmat oppilaat kaikki järjestään näyttävät olevan sellaisia jouhipäitä, että he eivät kypärää tarvitse, vai kuinka on asia? Joulupukki pyytääkin nyt opettajia koulussa tarkastamaan, että kaikkien lasten ulkovaatteissa ja oikeassa paikassa, on kiinnitettynä heijasin. Heijastimen tulee näkyä sekä eteen että taakse päin. Näyttää siltä, että kaikki lasten vanhemmat eivät asiaa ymmärrä tai siitä yhtään välitä. Tämä kummastuttaa Joulupukkia kovin.

Huomiseen nyt kuitenkin.

Perjantai 6. päivä Joulukuuta 2013

Tänään on kuulemma suuri ja vakava juhlapäivä Suomen Tasavallassa. Kansan johtaja kutsuu ansioituneita kansalaisia kanssaan juhlimaan, ensin kädenvääntöön ja sitten skoolaamaan. Ja sitten katsotaan yhdessä joulunäytelmä. Ihan kuin Samperin Savotassakin Savukoskella tehdään. Naiset koristautuvat mitä ihmeellisimpiin epäkäytännöllisiin vaateluomuksiin. Ei saa olla kuulemma kahta samanlaista luomusta näissä juhlissa. Muuten tulee nokittelu tai ainakin pakkasenhyytäviä katseita. Miehet taasen päinvastoin on pakotettu pukeutumaan kaikki juuri samanlaiseen pingviinihaalariin. Näitä pukeutumistapoja Joulupukki ei ollenkaan ymmärrä.

Huomiseen sitten.

Lauantai 7. päivä Joulukuuta 2013

Eilen aamusella Joulupukki seisoskeli Korvatunturin verstaan edessä pihamaalla, potkiskeli lumikokkareita ja odotteli pahimman höyryn laskeutumista Joulumuorin keittiössä. Nälkäkin jo kaiversi vatsassa. Pukki kun oli vuosien aikana tottunut syömään säännöllisesti, usein ja runsaasti. Punaisen nutun vyö kiristi vatsan päällä, napit pingottivat ja ehkäpä vyöhön olisi kaiverrettava puukolla taasen yksi reikä lisää. Siinä katseli hän tonttujen kiiruhtamista edestakaisin. Tuo tullessasi ja vie mennessäsi, oli aina Muori opettanut tontuille, heti kun jaloilleen osasivat. Taasen tuli hänelle mietintään, että minkähän ikäisiä kaikki nuo tontut olivat ja mistä niitä sitten tuli aina lisää. Se oli suuri arvoitus Pukille. Kesällä Joulumuori oli alkanut kutoa tontuille uusia punaisia villapaitoja, pipoja ja tumppuja. Melkein kaikilla oli jo uudet villaiset yllä. Nyt ei voinut tonttujen ikää enää saada selville vaatteiden kulumisestakaan. Materiaalihankinnoissa avustava monivuotinen apuri, venäläissyntyinen Ali Hankkija, oli taasen joutunut tilaamaan Afganistanista suuria määriä villaa, lampaat juoksentelivat siellä kylmissään ympäriinsä. Ja tietysti hän tilasi Hollannista punaista väriä villojen värjäämiseen. Hollannin Amsterdamin kauppahuoneiden varastojen kirjanpito oli taasen sekaisin, kun Suomesta oli tilattu tuo kaikki punainen väri. Ja lisäksi monet kuuluisat aikalaiset taidemaalarit joutuvat jonkin aikaa olemaan vailla punaista väriä. Siksi nyt syntyneissä tauluissa ei kai sitten löydy yhtään punaista väriä. Seuraamukset olivat monet, kuten näette.

Huomiseen sitten.

Sunnuntai 8. päivä Joulukuuta 2013

Lauantailla iltahämärissä sitten ilmestyi juuri mainittu kiertävä kauppias Ali Hankkija Korvatunturin verstaalle. Pyörähteli ja käännähteli tilauskirjansa kanssa ja riittasi muistiin tarpeita. Siinä hänen huomionsa kiinnittyi myös Joulupukin vaarallisesti kiristävään nahkavyöhön. Asialle piti tehdä jotain, hän mietti. Kaivoi laukustansa ennen tunturissa tuntemattoman työkalun, jonka nimi oli nahkapaska….. nyt ei saa nauraa. Se on aivan totinen vanhan kansan käyttämä nimi tuolle kynänmuotoiselle rautatikulle, jonka avulla yhdellä vasaran lyönnillä sai aikaan siistin pyöreän reiän nahkavyöhön. Nahkavyöstä irtoaa vain pieni siisti nappi. Mutta huomatkaa lapset, että tässä yhteydessä saa tuon peellä alkavan sanan sanoa, mutta ei milloinkaan muutoin. Muuten sanottuna se on ruma sana. Ei saa sitä sanaa edes ajatella itsekseen. Reilulla päällä ollessaan Ali Hankkija möi tuon nimeltä mainitsemattoman työkalun Joulupukin verstaalle edullisella hinnalla. Ja Pukki tietysti paukutteli heti vyöhönsä montakin reikää, noin niin kuin varmuuden vuoksi. Voi mikä helpotus ja hyvä olo. Puurokuppikin odotti jo kuin sattumalta sopivasti.

Huomenna lisää.

Maanantaina 9. päivä Joulukuuta 2013

Tuo Joulupukin apuri, kauppias Ali Hankkija oli salaperäinen, hieman hämy miehekseen, mutta tosi kähevä ja noheva toimissaan. Kaikki tarvittavat ainekset Korvatunturin verstasta varten hän aina sai ajoissa hankittua, mistä milloinkin. Ja tavaraa tarvittiin vuosi vuodelta aina enemmän. Se oli hänen taitonsa ja salaisuutensa. Hän aina sanoi, että ”suhteita pitää olla, suhteita niinpä”. Joulupukki mietti, että mitähän ne sellaiset suhteet olivat. Jotain näkymätöntä, jota oli vaikea käsittää, kuten myös toinen vaikea juttu, nimeltään välikäsi. Tietääkös teistä lapsista kukaan, mikä se sellainen välikäsi on ? Onkos kukaan nähnyt sellaista. Vai onkos jollakin sellainen? Ja jos kuitenkin joku on nähnyt, niin voisi kertoa vaikka opettajalle ja selittää asiat, suhde ja välikäsi. Näitä juttuja onkin nyt mietittävä loppupäivä.

Huomiseen vain sitten.

Tiistaina 10. päivä Joulukuuta 2013

Kylläpä aika kiitää. Nyt on jo kaksi numeroa tuossa tiistain päivämäärässäkin. Joulupukin pitää nyt ihan mainita paikallisia liikennejärjestelyitä, koska ne häntä niin kummastuttavat. Saunaniittyläisille on siunaantunut oikein luksuspalvelu kaupungin lahjoittamana, jota toivottavasti osaavat arvostaa ja oikein käyttää. Pukki kävi poroineen harjoittelemassa Saunaniityn upouudessa liikenneympyrässä ajoa, koska jokunen Pukin poroista olivat uusia pulkanvetohommissa, eivätkä olleet koskaan nähneet mokomaa uudenaikaista liikenneympyrää. Pukki ajoi ensin kymmenen kertaa oikealta vasemman kautta kokonaan ympäri ja sitten tasapuolisuuden vuoksi yhtä monta kertaa vasemmankautta oikealle ympäri. Näin Porot tottuivat moderniin liikenteen menoon. Ja vielä harjoiteltiin suuntamerkin antaminen. Niin kauan, kuin Pukki ajoi ympyrässä ympäriinsä, niin suuntamerkkiä kintaalla eli vanttuulla ei saanut antaa. Mutta heti ympyrästä ulos ryntäytettäessä piti oikean puoleista vanttuuta heiluttaa. Pukin tarkkailun mukaan sitä ei puolet saunaniittyläisistä osanneet. Hurlum hei sitä menoa! Pukki mietti, että Järvenpään kaupungin teknisellä varikolla on varmaankin joku erehdyksissään tilannut yhden liikaa tuollaisia ympyröitä, kun se nyt noin rauhalliseen risteykseen on asennettu. Ennemmin tuon ympyrän voisi myydä hätäavuksi Tuusulaan, Koskenmäen kuuluisaan risteykseen, jossa jo oleva ympyrä on sanomalehtiuutisten mukaan käynyt kovin ahtaaksi ja tukostaa. Eivät tuusulalaiset kuulemma pääse aamuisin töihin, eivätkä iltaisin koteihinsa. Huomaattekos, että Pukki kuuluu niin sanottuun lukeneistoon. Ympyrän edelleen myyntiä puolustaisi se, että paikallisen kuntapoliitikon sanomissa kirjoittaman mukaan tuo Koskenmäen ympyrän laajennus tulisi kustantamaan vähän alta 10 miljoonaa euroa, ja siksi sen tilaamiseen ei rahan puutteessa nyt ryhdytä. Saunaniityn ympyrän voisi myydä vähän käytettynä, mutta uuden karheana, vähän halvemmallakin. Nyt kyllä tuo iso raha väsyttää Joulupukkia.

Huomenna lisää.

Keskiviikkona 11. päivä Joulukuuta 2013

Eilen sitten Saunatonttu oli kertomansa mukaan oikonut jalkojaan oikein pidemmällä kävelylenkillä. Oli käynyt ihan siellä asti, missä Metsätie päättyy Loutinkatuun. Ja voipa ihmeitä, mitä siellä oli nähnyt. Sinne oli yön aikana perustettu ihan uusi suojatie ja vahvistukseksi vielä ylväs suojatien keskikoroke. Saunatonttu oli sitä kummaa ensin vähän aikaa pusikosta käsin katsellut ja sitten uskaltanut kokeilemaan. Kun hän astui suojatielle niin autot siihen eteen pysähtyivät hänelle tietä antamaan. Sehän toimi hyvin. Ja suojatien korokekin toimi hyvin. Tonttu siihen korokkeelle pysähtyi odottelemaan ja tutkimaan oikein hienosti asennettuja rotvallikiveyksiä. Ja kaikki autot odottelivat, vaikka tonttu vain sitä koroketta halusi tarkastella, ja koesti liikennemerkkitolppien tukevuutta. Mutta sitten se ihmeellisyys alkoikin. Sieltä korokkeelta suojatietä eteenpäin toiselle puolelle ei päässytkään mihinkään. Tai siis pääsi sieltä ojaan tai vastapäisen talon pihalle. Jalkakäytävää Loutinkatua alaspäin ei ollut. Minnekäs ne koululaiset tästä eteenpäin, ojan pohjaa pitkin? Tonttu kääntyili suojatiellä ja huomasi sitten että pohjoiseen päin oli sittenkin tekeillä kulkutie linja-autopysäkin merkille asti. No siinähän oli selitys. Tästähän pääsee onnikan eli loiston pysäkille kyytiä odottamaan. Saunatonttu siinä pysäkillä tepasteli pari tuntia edestakaisin ja tervehti aina ystävällisesti kadun toisella puolella kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Kunnes iltapäivän jo hämärtyessä eräs kovaääninen mutta ystävällinen emäntäihminen hänelle huusi, että ei sieltä ole pariinkymmeneen vuoteen mikään linja-auto ketään enää hakenut. Saunatonttu mietti maailman ihmeellisyyttä, mutta eipä hätää. Ihan vieressähän oli upouusi suojatie oikein komean keskikorokkeen kanssa. Sitä pitkin tonttu turvallisesti pääsi takaisin Metsätien puolelle. Iltasella saunan lauteiden alla, puolittain jo unessa, Saunatonttu mietti, että olikohan tässäkin tapauksessa kaupungin teknisellä varikolla tilattu vahingossa yksi suojatie ja komea suojatien keskikoroke liikaa. Vaikka rahat ovat kaupungin pormestarin mukaan lähes loppu.

Huomisiin kuitenkin

Torstaina 12. päivä Joulukuuta 2013

Yöllä Joulupukki oli nähnyt unta keittiön porstuan kaapista. Tai siis ei siis siitä kaapista, vaan siitä, mitä siellä kaapissa oli. Voi että se uni oli ollut toden tuntuinen. Pukillahan oli usein vatsassa nälän tunne. Sellainen hieman ontto olo, vähän kuin alipaineisen tuntua, vaikka olisi juuri iltapalaakin syönyt. Joskus vatsa kurnaisi yllättäen niin , että Pukki säikähti. Että olikos karhu päässyt hiipimään ihan vierelle. Pukki mietti, että oli tuo vatsaveitikka aika älli kaveri, että kurnimalla ilmoitteli syömisen tarpeesta. Muutoinhan syöminen olisi päässyt unohtumaan muilta kiireiltä. Näin Joulun alla Joulumuori oli alkanut jokavuotisen suunnitelmansa mukaan valmistamaan erilaisia herkkuja, ja keräämään niitä porstuan kaappiin, koska siellä ne sopivassa viileydessä hyvin säilyivät. Yöllä sitten Joulupukki unesta herättyään löysi itsensä seisomassa porstuan kaapin oven edessä. Silmäili ylähyllyllä olevia makkaroita, läskisooseja, alatoopeja, suola- ja savukinkkuja, käristettyjä maksaviipaleita ja hyllyllä vieressä mausteeksi iso lasipurkillinen terävää sinappia. Sellaista, joka iskee takaraivoon. Muille hyllyille hän ei uskaltanut vilkaistakaan, se kaikki ihanuus olisi ollut jo liikaa. Porstuan kaapin tuoksuva aarre oli taivaallinen, mutta samalla kavalan houkutteleva. Sinne ei saanut ilman Joulumuorin lupaa mennä mitään koskemaan, saatikka maistamaan. Pukki muistaa vieläkin hyvin, kun – se tapahtui muistaaksensa ennen kapinavuosia, jolloin oli kova talvi ja nälkä ympäri maata – toisen adventtipäivän vastaisena yönä Pukilla oli keskisormi juuttunut luumuhillopurkkiin juntturalleen asti kiinni. Tietysti, koska keskisormi on pisin sormi. Hillopurkki piti sitten aamusella napsauttaa läkkivasaralla rikki, jotta onneton sormi pelastettiin. Kylläpä oli noloa. Miltäs se olisi näyttänyt, Joulupukki Jouluaattona lahjoja jakamassa, sormi hillopurkissa? ! Tästä tempusta sitten kärsi koko Korvatunturin väki sinä Jouluna. Härkäviikoille asti syötiin vihneistä tikkuista ohrapuuroa, ilman hilloa ja maitoa. Niin suuttui Joulumuori. Nyt ei näitä muisteloilta nukuta yhtään.

Huomisiin.

Perjantaina 13. päivä Joulukuuta 2013

Taikauskoiset ihmiset uskovat, että perjantaina 13. päivänä tapahtuisi enemmän onnettomuuksia ja huonoja asioita, kuin muina aikoina. Mutta eihän Joulupukki sellaiseen usko. Mutta Saunatontulle kuitenkin sattui yhtenä tällaisena joulukuisena perjantaina kovanlainen onnettomuus, jonka vieläkin elävästi muistaa. Siitä tapahtumasta on jo viitisenkymmentä vuotta. Jo silloin Saunatontulla oli keskivertoa kirkkaammin äkkäävä humeetti. Siksi hänet oli jo pienenä tonttuna lähetetty Korvatunturilta ulkotontuksi ulkomaailmaan ihmisten keskuuteen. Katselemaan ja raportoimaan heidän ja varsinkin lasten toimista ja kiltteydestä. Tuona perjantaina hän sitten oli muiden lasten kanssa hoitovanhempiensa talon pihamaalla leikkimässä. Lunta oli paljon ja pakkasta sopivat parikymmentä astetta, joten oli oikein hyvä leikkisää ja vaatteet eivät kastuneet nujulumessa. Lapioilla leikattiin lumesta isoja kuutioita ja niistä tehtiin lumilinna. Kun se oli valmis, niin sytytettiin linnan lattialle kynttilä ja istuksittiin sen ympärillä jääpuikkoja imeskelemässä. Sittenpä juuri Saunatonttu nuolaisi lumilapion kärjestä lunta, ja mitä kauheaa! Tontun kieli jäi kiinni lapioon, eikä sitä saanut vetämälläkään irti. Päin vastoin, kieli juuttui aina pahemmin kiinni lapioon. No voihan hitsin hitsi, mietti Tonttu. Lapio oli isompi ja pidempi, kuin viisivuotias Tonttu itse. Eihän nyt voinut enää leikkiä, ja kielessäkin teki jo todella kipeää. Talon lapset sitten äitiänsä huutamaan, joka lumilinnaan ryömittyään ymmärsi tilanteen. Hän kantoi Saunatontun lapioineen keittiöön. Asetti Tontun tuolille seisomaan keittiön tiskialtaan eteen ja lapion tiskialtaaseen, sen pitkälle kuin kieli venyi ja antoi periksi. Siinä sitten Tontun piti kaula ja kieli pitkällä seistä harittaa, ja odottaa kunnes lieden lämmöllä saatiin vadillinen vettä lämpimäksi. Sitten lirutettiin lämmintä vettä lapion päälle, jolloin siitä suli pakkaskylmyys pois, ja lapio irtosi, ilman että juurikaan nahkaa lähti kielestä. Voi suuri helpotuksen helpotus. Kaikille lapsille tästä opetukseksi. Talvipakkasella ei saa koskaan nuolaista mitään rautaa tai yleensä muutakaan ainetta. Opettaja voikin sitten lasten kanssa miettiä asiaa eteenpäin siten, että miten Saunatontulle olisi käynyt, jos hän lapion sijasta olisikin nuolaissut talon ulkorappujen rautakaidetta………………?

Huomisiin sitten vain.

Lauantaina 14. Joulukuuta 2013

Joulupukkia ihan välillä naurattaa muistiin tulevat vanhat tapahtumat. Tämä tarina on siltä ajalta, kun pentseenikäyttöiset vaunut, eli rekka-autot olivat aivan uusia. Oli päätetty siten, että Samperin Savotalla Savukoskella ryhdyttäisiin puunkaadon ja uiton lisäksi sahaamaan tukeista lankkuja. Joulupukin apulainen, vientiasioitakin tunteva Ali Hankkija löi reklaamia, että etelässä, Nevajoen suussa sijaitsevassa Pietari Suuren kaupungissa saisi valmiiksi lankuiksi sahatusta rakennuspuusta kolminkertaisen hinnan verrattuna tukin hintaan. Sahuuta varten oli sitten rakennettu oikein tehokas raamisaha. Sahan voimanlähteeksi oli tilattu Englannista höyrykone. Painavan laitteen kuljetus oli annettu tehtäväksi norjalaiselle kuljetusalan yrittäjälle Ole Torskkoopille, joka omisti Pohjolan ensimmäisen kuorma-auton ja tunsi myös merikuljetukset Englannin ja Norjan vuonojen välillä. Joulupukki oli lähettänyt tontut Toropainen ja Holopainen Sodankylän ja Savukosken tienhaaraan odottamaan ja opastamaan norjalaista Olea. Ja sieltähän se Ole tulla posauttikin komealla rekallaan, höyrykone lavalla, auringonlaskun suunnasta ja aivan sovitulla viikolla. Mainittujen teiden risteyksessä hän kuitenkin tonttujen yllätykseksi käännätti rekkansa ympäri ja lähti jatkamaan matkaansa Savukosken kämpälle peruuttamalla perävaunullista autoansa. Matkaa oli kuitenkin vielä hyvät puolensataa kilometriä. Kun Toropainen ja Holopainen sitä äänekkäästi ihmettelemään, niin Ole vain huikkasi takaisin, että ajo-ohjeitten mukaan Savukosken kämpällä oli niin ahtaat pihat, ettei siellä ollut näin isolle uudenaikaiselle rekalle kääntömahdollisuutta No senhän tontut ymmärsivät, ja tekivät kunnon nuotion ja laavun ja asettuivat odottamaan kuljetusyrittäjä Torskkooppia joskussa palaavaksi. Jo viidennen kerran oli kylmä kuu möllöttänyt taivaalla, kun tontut kohmeissaan havaitsivat kuljetusyrittäjä Ole Torskkoopin palaavan. Mutta mitä ihmeellistä ihmettä. Hän ajoi nyttenkin peruuttamalla. Ole Torskkoopilla jo ihan naama punoitti tuskasta ja niskaa särki tuo alituinen taaksepäin tutkailu. Tontut sitä häneltä sitten kohteliaasti kysymään, että mitenkäs sitä taasen tullaan peruuttamalla. He olivat varovaisia, koska pelkäsivät, etteivät ymmärrä tilannetta. Siten paljastaisivat resoneeraustaitonsa puutteet. Siihen sitten Ole vain pahasti ähkäisemällä vastasi, että siellä Savukosken kämpällä pystyi kuitenkin kääntämään, näinkin isolla rekalla. Olivat pahus vieköön aurailleet tukkilanssin lumesta pois. Voi noita norjalaisia. Kyllä tämmöinen Pukkia naurattaa.

Huomisiin vaan.

Sunnuntai 15. päivä Joulukuuta 2013

No voihan turskale, kun Joulupukkia eilen hikoilutti. Ei ollut kyse siitä, että olisi Pukki liialti kuntoillut tai että olisi saunan jälkilämpöä otsasta helmeillyt. Nyt oli totisesta vakavammasta kysymys. Aikoinaan kiertokoulua käydessä olivat nuo lukemisen , kirjoittamisen ja varsinkin laskennan harjoittelut jääneet vähemmälle. Ainahan oli Joulupukilla ollut jotain tärkeämpää tai hauskempaa tekemistä. Kerran kymmenessä vuodessa tuo koulunkäynnin laiminlyönti aina kostautui. Korvatunturille oli lasten lähettämien kirjeiden lisäksi saapunut kirje Verokarhulta oikein Helsingin Virastosta. Ei käynyt tuo verokarhu onneksi vuosittain kylässä, kuten etelämpänä. Matka Korvatunturille oli onneksi sen verran vaivalloinen, talvipakkasella pimeässä susilauman seuratessa, tai sitten vielä pahemmin kesän kuumuudessa mäkäröitten ja sääskien kiusaamana. Ei semmoisesta Verokarhukaan pitänyt, ja yleensäkin Korvatunturille asti näissä asti matkaaminen oli Verokarhun mielestä vähän turhaa. Joulupukin kirjanpito oli mielestänsä vähän kummallinen, välillä vaillinainen, ja erilainen, kuin etelän ihmisten. Samoin oli tavarainventuuri omituinen. Mutta Helsingin viskaalit olivat Verokarhun käskyttäneet näin tekemään. Sillä Helsingin viskaalien hallintoaparaatti tarvitsi rahaa, poronlihaa ja turkiksia. Verokarhu jäikin aina useammaksi päiväksi Korvatunturille. Ensin saunottiin, sitten syötiin käristystä, juotiin lämmintä puolukkamehua ja jälkiruuaksi karpalohyytelöä. Sitten nukuttiin. Ja sama toistettiin kolmena päivänä peräkkäin. Neljäntenä päivänä Kirjuritonttujen päällikkö levitti vahakantiset tilikirjat Verokarhun ja Joulupukin eteen pöydälle. Ja siitä se Joulupukin piina alkoi. Verokarhu kyseli sieltä täältä tilikirjojen sivuilta eri tapahtumista, ja Pukki pyrki vastaamaan, kuten vain osasi. Välillä huono muisti harasi vastaan ja toisaalta taasen Pukin lukulasitkin olisivat ehkä vaatineet uudet linssit. Pahimmillaan tapahtui, että Verokarhu jossain raaka-ainehankintojen ynnälaskuissa huomasi laskuvirheen, ja siihen tuimasti puuttui. Näissä tilikirjoissa oli onneksi vain ynnä- ja poislaskuja. Mutta kuitenkin Joulupukkia hikoilutti ja joutui hän vakavalla äänellä pyytämään Kirjuritonttua korjaamaan tuollaisen huolimattomuusvirheen. Tällaisessa tapauksessa Joulumuori oivalsi tarjoilla Pukille ja Verokarhulle kylmää puolukkamehua. Se vähän viilensi Pukin oloa. Aina lopulta koitti päivä, jolloin Verokarhu löi veroviraston pyöreän leiman kunkin tilikirjan viimeiselle sivulle, raapusti nimensä sen alle ja sanoi vihdoin viimein hyvästit. Joulupukki huokaili kaksi päivää laverillaan, ja Joulumuori syötti häntä mannavellillä kerran tunnissa. Pukin vatsa oli niin ynnä- ja poislaskuista sekaisin. Opetukseksi lapsille tästä seuraa, että kyllä kannattaa opetella ajoissa lukemaan, kirjoittamaan ja varsin laskemaan. Vanhemmalla iällä oppiminen on vaikeampaa.

Huomisiin sitten.

Maanantaina 16. päivä Joulukuuta 2013

Kun Verokarhu oli saatu kohteliaasti hyvästellyksi, ja varmistettu hänen lähtemisensä etelään päin, niin Joulupukki hikoilultaan määräsi järjestettäväksi saunapäivän. Jo heti aikaiseen aamupimeältä tontut kantoivat polttopuita saunalle ja aloittivat saunan suuren kivikasan lämmittämisen. Viimeksi olikin käyty saunassa ja pesulla syyskuun lopulla. Silloin oli saatu marjojen poiminta päätökseen ja kerätty sienet tunturin rinteestä. Hyttyset olivat niissä hommissa pistelleet ja tonttujen nahka kutisi. Muutakin kirppua ja ötökkää oli pesiytynyt tonttujen vaatteisiin. Silloin tällöin oli hyvä käydä saunassa, mutta ei toki liian usein. Onhan se jo isossa lääkärikirjassa kirjoitettu, että liiallinen puhtaus ja ihon rassaaminen varsinkin hienoilla hajusaippuoilla vain altisti ihmisen ja tontunkin monille sairauksille ja tartunnoille. Tontun ihonahkan luontainen rasvakerros siinä vahingoittui, ja silloin kuitenkin taasen raavitutti. Siten olikin Korvatunturin ohjelmassa saunomista kolme kertaa vuodessa, ja paras puhdistuskeino Joulumuorin mukaan oli runsaasti haaleaksi lämmitettyä jokivettä, mäntysuopa ja kunnollinen juuriharja. Joulumuorin mukaan ne puhdistuskeinot, jotka olivat hyvät mattopesuun, sopivat myös parhaiten tonttujen nahkalle. Ennen pesua istuskeltiin tarpeeksi kauan saunan lauteilla, niin että hiki tirisi ja kirput ja täit putosivat pökerryksissä lauteiden alle. Kari-Tontun partaan pesiytynyt hiiriäiti lapsineen pakeni läkähdyksissään ulos. Iso musta kivikasa oli lämmitetty kuumaksi ja löylyt olivat sen mukaiset, mutta pitihän siinä löylytellessä vähän kujeillakin ja laudenaapuria ärsyttää. Kovan löylyn aikana vieressä istujan selkään puhaltaminen kuumotti kovin ja näin helposti syntyi lauteilla nahina eli pieni tappelunnujakka. Koivuvihdan oksilla läimivät tontut toisiaan. Ja kun lauteille tulija istuutui, niin hänen takapuolensa alle salaa työnnettiin juuriharja, josta siitäkin aiheutui muille paljon huvia. Koittakaapas vain istua saunassa juuriharjan päälle. Tonttuja saunassa oli tosi paljon. Siksi saunan oven alareunassa oli kaksi luukkua. Toisesta tuli likaisia tonttuja koko ajan sisään ja toisesta puhtaita tonttuja meni ulos. Joskus Joulumuori joutui pesemään jonkun tontun suunkin mäntysuovalla, jos tonttu oli rumia puhunut. Korvatunturin sauna olikin oikea savusauna, siis kovin nokinen sisältä. Saunomisen jälkeen olivatkin kaikki tontut puhtaita mutta nokisia. Uudet puhtaat vaatteet antoivat hyvän olon tunteen. Sen jälkeen syötiin iltapuuro, ja voi että sitten ramasi ja uni tuli. Tonttuja kupsahteli uneen jo ennen kuin ehtivät nukkumalavereilleen. Vain muutamat vanhimmat tontut, jotka eivät olleet itseään liikaa väsyttäneet, istuivat vielä Korvatunturin ainoan radiovastaanottimen ympärillä ja kuuntelivat sieltä tärkeitä valtakunnan tiedotuksia. Välillä radiokanavalle tunkeutui Vienan Muurmanskin vahva lähetin ja sieltä kuului ihan kummalisen kielistä ohjelmaa. Mutta sitten onneksi taasen Radio Helsinki palasi. Valtakunnassa kuulemma kaikki hyvin. Sitten oli hyvä nukahtaa. Ei ollut kylmä, nälkä, eikä mikään pelottanut.

Huomiseen sitten…..

Tiistaina 17. päivä Joulukuuta 2013

Viime viikolla järjestettiin talven ensimmäiset mäenlaskukarnevaalit. Joulumuori oli tehnyt hillopullia ja kuumaa mehua, niin ettei kukaan tontuista päässyt viimassa jäätymään. Erikoisuutena oli tällä kertaa se , että Helsingistä asti Korvatunturille saapunut Verokarhu otti osaa mäenlaskuun. Verokarhun mielestä oli oikein hauskaa laskea pulkkamäkeä verotettavan kanssa. Siinä voi koko ajan miettiä verolaskua. Ja samalla Joulupukinkin mielestä oli erittäin edullista laskea samalla pulkalla mäkeä Verokarhun kanssa. Näinhän Verokarhulle jäi vähemmän aikaa kaiken maailman turhiin tarkastuksiin ja laskelmiin. Tosin tonttujen mielestä Joulupukki ja pulska Verokarhu samassa pulkassa oli jo riski. Onneksi Verokarhu istui etummaisena. Porot oli valjastettu vetämään mäenlaskijat aina laskun jälkeen tunturin laelle takaisin. Tämän työn ne tekivät mielellään, sillä ylhäällä odotti aina makea sokerijuurikas. Kemijärven K-Kauppias oli myös lahjoittanut omenoita näihin juhliin. Tontut söivät ne hyvällä halulla, eihän omenoita ollut aina saatavilla. Vanha Oiva-Tonttu oli omenoista valikoinut jo pehmenneet ja osittain käyneet omenat sivuun ja syötti niitä puoli säkillistä Pekka-Porolle. Vähän ajan kuluttua Pekka-Porolle tuli ihmeellinen hauskuuttava olo sarvien väliin. Semmoinen olo, että voisi jotain jekkuakin tehdä. Oiva-Tonttu siten tämän suunniteltuaan ja Pekan olotilan havaitessaan, ehdotti Pekka-Poron käväisevän Norjan puolella, kun seuraavan kerran veti Verokarhua tunturin laelle. Ja senhän Pekka oitis tekikin. Vähän ajan päästä verokarhun huomattiin kadonneen. Mutta ei hätää. Telephooni-Tonttu ilmoitti puhelinkonttooristansa Norjan rajavartiostosta soitetun, että heillä olisi Kolmen Rajan Pyykin raja-asemalla suomalainen Verokarhu tallessa, joka väitti olevansa Korvatunturilla, tai ainakin lähellä. Ei hätää, karhu oli kuulemma muutoin aivan säyseä. Näinkin saatiin Korvatunturilla turhaa verotarkastusaikaa lyhennettyä. Eikä Joulupukki ollut vihainen Oiva-Tontulle omenoiden syöttämisen takia.

Huomisiin sitten vaan…

Keskiviikkona 18. päivä Joulukuuta 2013

No voihan poron punainen nenä! Kuinkas paljon erilaisia lahjoja nykyään lapset ja aikuisetkin Joulupukilta toivoivat. Joulusta on tullut jo aika iso sirkus. Tämä asia oli paljon muuttunut entisistä ajoista. Vanhoina aikoina , kun Pukki aattoiltaselle hiihteli talosta taloon, niin mahtuivat lasten lahjat melkein yhteen säkkiin. Jossakin talossa isä sai uuden nylkypuukon, äiti esiliinan tai pannulapun, jonka lapset olivat koulun käsityötunnilla virkanneet, lapset saivat omenoita, pipareita. Parhaimmillaan ilmestyivät säkistä uudet sukset tai hiihtomonot. Sen jälkeen arvottiin talviaamuisin, kuka lapsista sai hiihtää suksilla kouluun ja muut sitten menivät jalkaisin ladun vieressä. Niin ja Rekku-koira sai paketista upo uuden luun, jossa oli paljon rustoa, ja jota se pitkät tammiviikot hartaasti kalusi. Joulun aattoilta oli silloin hiljaisempi ja rauhallisempi kuin nykyään. Lahjapapereita ei liiemmin lennellyt tuvan lattialla. Hieman ennen kello kahtatoista asetettiin radioaparaatti Suomen Valtion Turun kanavalle, kovalle äänelle, että kaikki kuulevat. Kahdeltatoista kuunneltiin tarkasti , kun Suomen Turku julisti Joulurauhan kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi. Onneksi ei sillä kertaa venäjäksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Joulurauhan julistuksen jälkeen ei saanut enää harjoittaa minkäänlaista pahantekoa, eikä tehdä tuhmaa jekkua. Päälle kuultiin radiosta torvimusiikkia. Ihan kyyneleet tulivat silmiin, niin kaunista se oli. Istuttiin jo sitten hätäisinä ruokapöydässä. Lanttulaatikko tuoksui ja vatsassa nälkä väänsi, oikein todella. Sitten joku vanhemmista tai isovanhemmista, joka osasi lukea räntättyä, otti vielä ennen jouluateriaa ison kirjan syliinsä ja luki sieltä, miksi Joulua vietetään ja mitä silloin aikoinaan tapahtui. Kaikki kuuntelivat hiiren hiljaa. Navettatonttukin oli ammujen luota hiipinyt tupaan lukua kuuntelemaan. Jotenkin oli Tontullakin autuas olo, vaikka hän olikin nämä kertomukset jo monta kertaa kuullut. Mummi ei sillä hetkellä kilkattanut kutimillaan eikä vaari rassannut piippuansa. Sitten laulettiin yhdessä hidas jouluvirsi ja sen jälkeen vähän kevyemmin joululaulu. Tonttu piileskeli joulukuusen jalan takana, ja vain Rekku-koira hänet siellä näki. Rekkuhan näki ja huomasi enemmän, kuin ihmiset. Rekku muisti myös sen, kuinka Tonttu muutama Joulu sitten oli häneltä ilkeyttään napannut luun ja piilottanut sen emännän vaatekaappiin. Sieltä Rekku luun oli tietysti haistanut ja kaivanut sen esille , myös kaikki vaatteet lattialle. Rekku muisti Tontun tempun, sillä häntä oli vakavasti toruttu. Siksi se matalasti ja hiljaa murisi Tontulle, että pitää vain varansa. Voipi parta irrota.. Vaari ei huonolta kuuloltaan murinaa huomannut, mutta Mummi sähisi Rekulle, että oles siinä tai saat kutimesta. Tähän malliin se sujui Joulu ennen maailmassa, rauhallisesti. Ei heiluttu ostoskaduilla rahalompsa auki ja kortti kuumana ostoskatujen ja tavaratornien tungoksessa.

Huomisiin sitten……..

Torstaina 19. päivä Joulukuuta 2013

Korvatunturilla oli kuitenkin jo täysi työn touhu meneillänsä. Lahjatoivekirjeitä oli lapsilta tullut paljon. Niitä nyt oli lajiteltu ensin toiveittain, että saatiin lahjojen tuotanto aluilleen. Monet lahjat onneksi löytyivät jo varastosta. Niiden oli ennakoitu tulevan muotiin tai viime vuosien kokemuksella tiedettiin , mitä lahjoja aina uudestaan toivottiin. Sitten lajiteltiin toivekirjeet maantieteellisesti, maittain , kaupungeittain, kylittäin ja jopa kaduittain, että lahjapaketin valmistuttua se oitis pakattiin oikeaan säkkiin ja kuormaan. Tätä nouhauta, eli osaamista, olivat korkeat johtajat Suomen Postistakin jo usein käyneet oppimassa Korvatunturilla. Joulupukki heitä mielellään opasti. Suomen Postissa tapahtui joskus, että kirje tai paketti tykkänään hukattiin, tärvättiin rikki, tai että se toimitettiin väärään osoitteeseen. Ja siitäkös oli harmi suuri. Asiakkaat vaativat kuitenkin huolellista työtä. Jos ei siis lahjapakettien saattaminen oikeisiin kuormiin onnistunut, niin aivan turhaa oli Joulupukinkaan aattoiltana ympäriinsä ajella. Sekaannus olisi ollut hirveä, ja vielä suurempi suru lapsilla. Ennen vanhaan oli paketteihin kirjoitettu vastaanottajien nimet sulkakynällä ja puolukka-mustikka-musteella. Siihen tarvittiin satoja tonttuja, ja kaikilla tontuilla piti olla edes jonkinlainen siisti koukerokäsiala. Muuten meni Enni ja Anni, tai Asko ja Arto sekaisin. Nykyään tuon työn teki moderni tietokone, joka tiesi ja printteri, joka painoi kirjaimia ja numeroita. Mutta mistähän se tietokone kaikki nuo nimet ja osoitteet tiesi. Sitä Joulupukki usein aprikoi. Pari vuotta sitten oli Pukin apulainen Ali Hankkija tuonut tuon vekottimen Oulusta, Kauppurinkujalta sähkötarvikekaupasta sen ostanut. Sitten tuli Kemijärven Sähkölaitoksen sinihaalarinen asentaja ja veteli sähkö- eli antennijohtoja ristiin rastiin Pukin verstasta. Huikkasi lähtiessään, että antaa soittaa. Kaikki pelittää. Tämmöisiä ovat modernit ajat. Pukki ei ihan ymmärtänyt kaikkea, mutta ei haittaa.

Huomisiin sitten.

Perjantaina 20. päivä Joulukuuta 2013

Korvatunturilla asui Tonttuja niin paljon että välillä ahdasta oli, ja välillä vaatteetkin vahingossa vaihtuivat. Ulkotontut sen sijaan asustelivat ympäri ihmisten paikkoja harvakseen siellä täällä piiloissansa. Heidän oli aina oltava vähän piilosilla, ettei aikuiset heitä näkisivät. Jos he näyttäytyivät, niin sitten vain vilaukselta tai joksikin muuksi olennoksi pukeutuneena. Pienet lapset heidät kyllä helpommin näkivät, niin ja tietysti kaikki eläimet. Ulkotontut olivat varsinkin eläinten kavereita. Kun Rekku-koira maata rötkötti keittiön pöydän alla ja näki unta rasvaisesta metvurstista, niin Rekun selän takana aivan varmasti piilotteli Keittiö-Tonttu. Rekun selän takana oli mukava olla, koska siellä oli lämmintä ja turvallista. Sitä kautta ei pölynimuri kiertänyt, kun Rekku nukkui. Joskus oli hetkellisesti henki salpautua, kun Rekku päästi paukun ja Tontun oli pideltävä nenäänsä. Koiran paukku oli kyllä kamala. Mutta toisaalta Tonttu tiesi, että kun koiran vatsa toimii hyvin, niin se on terve. Keittiö-Tonttu inspireerasi keittiötä. Hän oli aina selvillä, mitä missäkin oli ja piti huolta ruokatarvikkeista. Jääkaapissa hän asetteli ruuat siten, että ensiksi pilaantuva vanhempi ruoka syötiin ensin. Ihmiset sitä eivät aina osanneet. Jo liian vanhat ja homehtuneet ruuat hän kiikutti tiskipöydän alle roskapöntön taakse hiirille ja muurahaisille syötäväksi. Ja sitten piti tuleman myös sen päivän, jolloin perheen äiti sai jokavuotisen joulukohtauksen ja aloitti vimmatun siivoamisen.

Siitä huomenna enemmän……..

Lauantaina 21. päivä Joulukuuta 2013

Voihan kauhistuksen kanahäkki! Eilen sitten oli sitten se vastuksien vuosipäivä Keittiö-Tontulle. Tonttu tiesi tuon päivän tulevan, mutta ei voinut mitään, kun se tuli. Jo heti aamusella oli perheen äidillä ihmeellinen vimman kiilto silmissä, nuttura auki ja tukka harallaan. Tuskin ehdittiin aamupuuroa viimeinen lusikallinen syödä, kun siivoaminen alkoi. Ensin lattiat imuroitiin , pölyt pyyhittiin, matot lensivät ulos. Sitten lattiat luututtiin, vesiämpäriä tyrkittiin edes takaisin. Vahva pesuaineen haju leijui ilmassa. Tämä kaikki oli Tontulle jo kovin epämiellyttävää. Rekku-koira oli jo heti väistynyt lastenhuoneen sängyn alle piilosalle, mutta sieltäkin sen ilkeä lattiamoppi pakotti pakenemaan. Lelut lastenhuoneessa piti kaikki järjestää. Tonttu ehti vain loikkia piilosta piiloon, viimeksi ruokakomeron perille. Perheen isällä oli onnea, hän sai vielä olla töissä tämän päivän. Sitten siivousvimma siirtyi astiakaappeihin, jääkaappiin, liesi puunattiin ja tiskipöytä kiillotettiin. Kaikki astiat, mukit, kipot, pannut ja kasarit tiskattiin varmuuden vuoksi uudestaan, ettei niissä vain ollut tahroja. Joku olisi voinut niistä huomauttaa. Hiiretkin olivat jo kadonneet johonkin lattian ja seinän väliin koloihinsa. Vieneet poikasensa syvälle kivijalkaan, ettei kaikennälkäinen pölynimurimonsteri päässyt niitä nielaisemaan. Tonttu vapisi komerossa piilossansa. Mutta ei auttanut. Liinavaatekomeron ja ruokakomeroiden tavarat vedettiin ulos ja komerot pyyhittiin, samantien jo vaihdettiin hyllypaperit. Tonttu mietti, että miksi ihmeessä komeroita piti putsata ja rassata. Eihän sinne kukaan katsonut ja tarkastanut. Jos olisi ollut ihmisillä tapana viettää Joulupäivät komeroissa, niin tuo siivous olisi ollut ymmärrettävää. Siis jos vierailulle tulevat anoppi, appiukko, käly, tai lankomiehen perhe olisi kutsuttu kyläilemään komeroihin Jouluaatoksi, niin ihan selvä juttu tuo komeroiden viimeistenkin nurkkien siivoaminen, mietti Tonttu. Mutta ei, eihän komeroissa kukaan Jouluansa viettänyt. Jouluaattoilta muka komerossa, joulukuusi komerossa, ja lapset tanssivat sen ympärillä. Vielä se ehkä onnistuisi, mutta siihen vielä Joulupukki lahjasäkkeineen, niin ahdasta tulisi. Illan hämärtyessä, iskän tullessa töistä kotiin tavallista pidemmän työpäivän jälkeen joulusiivouksen pahimmat hetket oli jo kärsitty. Pölynimurin putkeen oli Tonttu saanut tyrkätyksi paperitollon, jolloin tuon vempeleen toiminta lakkasi. Iskä väänteli henkarista rassin, että sai letkun auki. Mutta synkät puhurit ja pesuainepilvet taivaalla olivat jo väistyneet. Rekku-koira oli rauhoittunut. Äiti oli kaikkensa antanut, höyrypannusta oli paine pois, ja äidillä väsymyksestä silmät ristissä, poti päänsärkyä olohuoneen sohvalla. Tämä Joulusiivoaminen oli yksi niistä ihmisäitien tavoista, joita Tonttu ei ollut koskaan oppinut ymmärtämään. Ihmisisät ja lapset käyttäytyivät paljon järkevämmin ja rauhallisemmin.

Huomisiin sitten.

Sunnuntaina 22. päivä Joulukuuta 2013

Aamusella Keittiö-Tonttu oli aivan pahki ja väsy eilisestä siivoamisesta. Vaikka eihän Tonttu ollut siivonnut, mutta silti. Olo oli kuitenkin helpottunut, ja siksi hän päättikin tehdä retken talon alakertaan, kellariin. Ensin piti vain saada kellarin rapun ovi auki. Kaikki ovenkahvat koko talossa oli asetettu aivan liian korkealle. Siten Keittiö-Tonttu jo tottuneesti käyttikin harjan vartta apuvälineenä. Keittiö-Tontun parhaita kavereita olivat Sauna-Tonttu ja Kellari-Tonttu. Heidät hän löysikin Kellari-Tontun majasta vanhan Etna-Kamiinan takaa. Siellä oli korttipeli käynnissä, pelasivat mustaa-pekkaa. Iloitsivat alakerran Tontut hänen tulostaan, sillä mustaa-pekkaa olikin paljon hauskempi pelata kolmistaan, kuin kaksistaan, saatikka ihan yksinään. Yksinään tai kaksistaan pelatessa oli liian näet liian helppo arvata, kenellä mustapekka oli. Emännän varastoista oli Kellari-Tonttu hakenut puolikkaan pullon karviaismarjamehua. Siihen lisäksi kipaisikin Keittiö-Tonttu yläkerrasta hakemassa pipareita ja toissaviikkoista, jo vähän kuivahtanutta, pitkopullaa. Kylläpä maistuikin mukavasti. Muisteltiin sitten yhdessä, että eilen olikin jo ollut se päivä vuodesta, jolloin päivä oli lyhimmillään ja pimeä aika kesti kauimmin. Sitten kinasteltiin, että oliko tontuilla hauskempaa kesällä vai talvella.. Asia sitten sovittiin siten, että pääasia, että oli hauskaa, niin silloin oli mukavaa. Keittiö-Tonttu kertoi, että eilen oli ylhäällä käynyt tosi kova ja vaarallinen siivousmyrsky, ainakin kaksikymmentä metriä sekunnissa oli ollut siivousmopin nopeus keittiön suoralla. Siihen kellari-Tonttu vain naureskelemaan, ja sanoi, että ei heillä päin ole siivottu, kuin viimeksi taloon muutettaessa. Siksi Kellari-Tontun majassa olikin ylimääräisen kodikasta.

Huomiseen sitten.

Maanantaina 23. päivä Joulukuuta 2013

Korvatunturilla matkavalmistelut olivat kuumimmillaan. Lahjasäkit olivat melkein viimeistä vaille valmiina. Oikeissa pulkissa ja varustettu paikkakuntien nimillä. Tonttuja mennä viiletti sinne sun tänne kiireisenä. Kaikki näytti sekaiselta, mutta kaikella oli oma järjestyksensä, totesi Joulupukki tyytyväisenä. Porotokasta oli valittu ja erotettu viisaimmat ja fiksuimmat porot, ne oli ajettu omaan pieneen hakaan. Siellä niille nyt annettiin viimeisiä neuvoja ja myös varmisteltiin, että neuvot oli kuultu ja ymmärretty, elikkä siis mennet perille. Porot olivat erilaisia, joilla toisilla paksumpi otsaluu, toisilla taasen enemmän ymmärrettäviä asioita läpäisevä. Aivan samalla lailla kuin ihmisilläkin. Saunakallion vierailulla oli Pukki toki jo harjoitellut porojen kanssa nykyaikaisessa liikenneympäristössä ajamista. Sitten tarkistettiin, että Pekka-Poron punainen valonenä toimi tarvittavissa tilanteissa. Joulupukki oli valinnut matkaan mukaan apureikseen myös joukon Tonttuja, sellaisia jotka olivat jo ihmisiin tottuneita. He auttoivat lapsien osoitteiden etsimisessä, ja lahjojen jaossa. Mutta myös he eivät saaneet liikaa jekuttaa tai hölmöttää ihmisiä, vaikka se olikin heidän mielestään hauskaa. Jokunen näistä Joulupukin matkatontuista aina jäi sille tielleen ja hänestä tuli johonkin sopivaan löytämäänsä ihmistaloon Ulkotonttu. Viimeksi tällainen muutti Saunakallion Metsätielle kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja hänestä tulikin oikein pätevä Verstas-Tonttu. Alun perin hän oli ollut Joulupukin lahjaverstaalla Korvatunturilla töissä, ja rakennellut siellä pieniä peltisiä leikkiautoja lapsille leluiksi. Metsätien vaarallisessa kurvissa yhtenä Jouluaattona hän sitten pulkan viimeisenä oli pudonnut kyydistä, eikä kukaan ollut huomannut. Siihen paikkaan hän sitten jäi, ja paineli lähimmän punaisen talon kellariin nokosille. Alun alkaen hänellä oli tietysti ollut päällänsä oikein nätit Joulumuorin kutomat punainen pipo ja villapaita, mutta ajan mittaan ne olivat kovasta askartelusta rasvoittuneet ja muuttuneet aivan mustiksi, housutkin olivat jo niin polvista puhki, että jo putoamaisillaan. Mutta taitava leikkikaluautojen rakentaja hänestä oli tullut. Maan kuulu jopa. Rakenteli jopa ihan toimivia moottoreita. Välillä naapurissa Kellari-Tonttu, Sauna-Tonttu ja Keittiö-Tonttu kortinpeluunsa keskeyttivät ja kuuntelivat tyytyväisinä, että nytpä taas siellä Verstas-Tonttu onkin saanut uuden moottorin toimimaan, kun kuului pauke ja hinkuava koneen yskähtely. Ja sininen savu nousi, ensin moottorista ja sitten Tontun kääntämästä sätkästä. Vielä olisi Verstas-Tontusta monta tosi hauskaa juttua mielessä, mutta nyt pitää mennä aikaseensa nukkumaan. Huomenna aamulla on kuitenkin hyvin aikainen herätys. On kuulemma toimintaa. Saakohan Joulupukki unta.

Huomisiin sitten vielä.

Tiistaina 24. päivä Joulukuuta 2013

Kellokin näyttää Jouluaatto-aamuna yhdeksää illalla, mutta eipäs kuinkas , tuo vekkari onkin kellahtanut yöllä nurin päin seljälleen. Kuinkas myöhä nyt sitten oikein on? Joulupukki on vielä väsytokkurassa. Sitten tuli vanha Oiva Tonttu Pukin laverin viereen, ja sanoi, että olis aika nousta ja lähtee nyt, tai muutoin jää Pukilta tämä Joulu väliin. Joulupukki oli nähnyt yöllä unta. Siinä unessaan hän oli kiivennyt Korvatunturin huipulle. Yö oli pilvetön. Kuu möllötti kaakon taivaalla. Mutta mikä ihme, tarkalleen etelässä loisti nelisakarainen kirkas tähti. Näinkös tuo tähti aina Joulun aikaan siellä loistaa, ja Pukille tulee taasen mieleen kaunis äitinsä kertoma tarina tuonnoisen Jouluyön tapahtumista Etelän mailla, tuon tähden alapuolella. Pukille tulee silmäkulmaan pieni kyynel, joka pakkasessa heti poskelle jäätyy, ja kuitenkin on omituisen onnellinen olo. Vähän olo niinkuin nälkä, mutta kuitenkin erilailla. Sitten hän ryhdistäytyy ja sanoo vanhalle Kuu-Ukolle, että täytyypä tästä lähteä töihin, on tärkeää toimitettavaa. Siihen hän sitten herää, mutta olikos tämä kaikki unta vai totisinta totta? Olivatkos nämä Joulupukin tarinat unta? Tai Tonttujen jekkuilu talojen kellareissa? Tai tuo jännittävä Napapiirin juna, joka vie lapset öisin Korvatunturille askartelemaan? Ei voi olla unta.

Näitä asioita sitten selvitellään ensi vuonna enemmän,…….tai siis niin siten miten jos Joulupukki humeetissaan muistaa.

Hyvää Joulua.