Saunakallion asukasyhdistyksen kysely

Saunakallion asukasyhdistys

 

Saunakallion asukasyhdistyksen kysely suoritettiin sunnuntaina 29.11.09  Vihtakadun koululla joulumyyjäisten yhteydessä. Asukasyhdistyksellä oli oma esittelypöytä, jonne kyselylomakkeet sai palauttaa nimettöminä. Vastauskuponkeja palautettiin 26 kpl.

 

Kyselyllä kartoitettiin alueen asukkaiden näkemystä toiminnasta ja kerättiin toiminnan kehittämis-ideoita.

 

Kyselyn rakenne:

Kyselyn ensimmäisessä osiossa oli esitelty yhdistyksen järjestämiä toimintoja. Vastauksissa oli mahdollisuus arvioida toimintaa asteikolla 1 – 5 (5 on hyvä). Osaan vastauksista oli rastitettu vain muutamia kohtia, osa oli jätetty tyhjäksi.

 

Kyselyn toisen osion muodistavat kolme väittämää, joihin vastattiin valitsemalla joko kyllä  /  ei – vastaus.

 

 Kyselyn viimeinen osio oli avoin, eli omin sanoin täytettävä vastausosio.

 

 

 Kyselyn tulokset näyttävät seuraavaa:

 

1. Kokemukset asukasyhdistyksen tilaisuuksista ja toiminnasta:

 

Taulukkoon merkitty vaihtoehdot 1 – 5 ja niiden alapuolelle, kuinka monta vastausta oli merkitty ko. sarakkeeseen.

 

Tiedottaminen tapahtumista ja kokouksista

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

3

18

2

 

Joulukalenteri

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

3

6

17

Rompetori

 

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

4

11

8

                                                                          tyhjiä: 3

 

Teemaillat mm. liikenneturvallisuus, nuorten käyttäytyminen

1.

2.

3.

4.

5.

 

1

5

11

6

 

                                                                          tyhjiä: 3

Saunalenkki – kaupunkipyöräily

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

9

8

2

 

 

                                                                          tyhjiä: 4

Nettisivut ja keskustelufoorumit

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

10

8

3

                                                                          tyhjiä: 2

Ilmoitustaulut 11 kpl Saunakalliossa

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

1

11

13

                                                                          tyhjiä:1

Pääsiäispromenadi

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

6

7

7

                                                                          tyhjiä:6

Lasten hiihtokilpailut

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

6

8

5

                                                                          tyhjiä:7

 

Siivoustalkoot

1.

2.

3.

4.

5.

 

1

6

8

7

                                                                          tyhjiä: 4

Historian kerääminen

1.

2.

3.

4.

5.

 

1

7

8

6

                                                                          tyhjiä: 4

J:pään päivään osallistuminen

1.

2.

3.

4.

5.

 

 

6

9

6

 

                                                                           tyhjiä:5

 

 

2. Saunakallion asukasyhdistyksenkehittäminen

 

Tuleeko yhdistyksen olla julkinen vaikuttaja

  • kyllä vastauksia 24
  • ei vastauksia 2

 

Tuleeko yhdistyksen olla tilaisuuksien järjestäjä

  • kyllä vastauksia 24
  • ei vastauksia 0
  • vastauskohdat jätetty tyhjiksi 2

 

Tuleeko yhdistyksen olla hiljainen taustavaikuttaja

  • kyllä vastauksia 1, vastauksen kohtaan kirjoitettu teksti: sitäkin myös!
  • ei vastauksia 21
  • vastauskohdat jätetty tyhjiksi 4

 

3. Kommentoi, ideoi tai moiti. Kaikki on tervetullutta tietoa toiminnan kehittämisen kannalta.

  • jaksakaa toimia
  • hienoa, että asukasyhdistys on olemassa. Talonmiehen ja siivouspalvelut olisivat tervetulleita. Kiitos yhteisöä lujittavista tilaisuuksista
  • Tärkeitä pitää hauskuus osana tapahtumia, silloin osallistumisen kynnys on matala. Jos aina osallistuessa on vaarana joutua ”nakitetuksi”,  niin se mahdollisesti karsii osallistujia
  • hienoa työtä ja erityisen hyvä kun teette yhteistyötä muiden alueen yhdistysten ja vaikuttajien kanssa
  • kiitos kaikille, jotka pyörittävät toimintaa
  • olen osallistunut / seurannut vasta vähän aikaa joten en osaa vielä kommentoida enempää. Kaikki tapahtumat kuulostavat hyvältä
  • www-sivut vähän selkeämmäksi
  • arvokasta toimintaa hyvä yhteisön puolesta
  • olette aktiivisia, kiitos
  • alue tarvitsee vaikuttajia – te olette niitä, kun jaksatte olla mukana kaikessa. Joulukalenteri on hyvä ja positiivinen kanava saada ihmisiä yhteen
  • tiedotus on hyvää